23. toukokuuta
Helteestä kotia kohti
Turkki päätti antaa meille parastaan viimeisenä päivänä. Viime yön todella kovan ukkosen jälkeen tämä aamu valkeni helteisenä. Kun juttelin aamupalan jälkeen matkalaisten kanssa, aika moni aikoi lähteä rannalle nauttimaan viimeistä kertaa auringosta ja merestä. Kotimatka alkaa 12 tunnin kuluttua. Bussi tulee hakemaan meidät hotellilta yöllä kello 2.15. Lento lähtee aamuseitsemältä, ja perillä meidän pitäisi olla puolenpäivän aikaan. Siitä tietysti monella on vielä ajo- tai bussimatka edessään. Viikko meni aivan hujauksessa. Itse olen kierrellyt kaupungilla ja tehnyt kauppoja turkkilaiseen tapaan, teen ja tinkaamisen jälkeen. Eilen kävin ensimmäistä kertaa rannallakin ja meressä uimassa. Tänään aallot olivat niin isoja, etten uskaltanut uimaan vaan pysyttelin aivan matalassa vedessä. Rannalla liehuikin punaiset liput kovan merenkäynnin merkkinä. Monet ovat kertoneet, että ovat muun muassa käyneet hamamissa, syöneet hyvin, olleet ostoksilla ja ottaneet aurinkoa. Täältä tuodaan perinteisesti Suomeen tuliaisina nahkaa, kultakoruja ja mattoja, mutta niiden lisäksi täällä on aivan älyttömästi vaate- ja kenkäkauppoja. Piraattitavaraa ne kaikki varmasti ovat, sillä ei muuten hintaa saisi niin matalaksi tingattua. Itse ostin esimerkiksi Suomessa sata euroa maksavat kengät 50 liiralla eli 25 eurolla. Kaikki tapaamani lukijamatkalaiset ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä reissuun. Lähes jokaisessa keskustelussa nousee esiin ruoka: turkkilaista keittiötä ei kyllä turhaan sanota maailman kolmanneksi parhaaksi. Ruoka on kaikkialla hyvää, aivan sama mitä tilaa, ja talo tarjoaa aina alkuruuaksi vasta paistettua leipää ja monenlaista kastiketta sille. Jälkiruuaksi saa usein tuoreita hedelmä. Appelsiinit ja tomaatit ovat olleet täällä erityisen hyviä. Nyt taidan jatkaa matkalaukun pakkaamista. Kotiin on hyvä tulla, vaikka toisaalta kyllä parin päivän tuhkapilvikin olisi kelvannut.
21. toukokuuta
Turkkilainen ilta
Eilen olimme turkkilaisessa illassa läheisessä Konaklin kylässä. Paikka oli vanha, 800 vuotta sitten rakennettu silkkitien aikainen kamelikaravaanien pysähtymispaikka, joka on restauroitu ja avattu yleisölle vuonna 1931. Sen omistaa Turkin valtio, ja turistiministeriö on antanut sen vuokralle, että sitä voidaan käyttää matkailutarkoituksissa. Turkissa on muitakin kamelikaravaanien pysähtymispaikkoja, mutta tämä on ainoa, joka on auki yleisölle.
Retkeen kuului myös ruoka. Tarjolla oli todella monenlaista kylmää alkuruokaa. Ne olivat kai enimmäkseen kasvisruokia, en tiedä, kun en tunnistanut läheskään kaikkea, mitä suuhuni laitoin, Kaikki oli kuitenkin tosi hyvää. Pääruokana oli turkkilaisia lihapullia, köfte, tai oikeastaan ne ovat pieniä, mausteisia jauhelihapihvejä, kebabvartaasta vuoltua kanaa, lohkoperunoita, riisiä, pastaa ja kasvislisäkkeitä. Alkupala- eli mezepöytä oli ehkä kolme kertaa pääruokapöydän kokoinen.
Paluumatkalla vieressäni bussissa istunut oululainen nainen kertoi, että oli lähtenyt iltaan perheineen, koska oli kuullut kehuja siitä. Kun opas Heidi kysyi bussin edestä, oliko hauskaa ja kannattiko lähteä, koko bussilastillinen vastasi kuorossa: joo. Ainoat moitteen sanat tulivat juomista: niitä oli vaikea saada, sillä vaikka tilasi, ei ehkä saanut, tai sai väärää. Jotkut olivat myös sitä mieltä, että vaikka ohjelma oli hyvä ja hieno, esitykset kestivät liian kauan. Toiset taas vitsailivat ottavansa napatanssijat mielellään vaikka omaan olohuoneeseensa tanssimaan.
Loppuviikon aikana meillä ei enää olekaan yhteisiä retkiä. Deturin muiden matkalaisten kanssa yhteisiä reissuja kyllä on tarjolla, esimerkiksi tänään voi mennä kauneusiltaan, ostosretkelle, Sapadere-kanjonille, Alanyan veneretkelle tai sukellukselle. Monet ovat viettäneet aikaa tänään ja eilen rannalla tai shoppailemassa kaupungilla. Eilen oli mahtava, aurinkoinen ja kuuma päivä, mutta tänään on taas ollut vähän pilvisempää.
Viikko on mennyt aivan älytöntä vauhtia. Jäljellä on oikeastaan enää vain kaksi päivää, sillä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, joskus aamuyöllä, suuntaamme kohti lentokenttää. Kotona Kittilässä olemme maanantaina puoliltapäivin.
19. toukokuuta
Manavgatin jokiristeilyllä
Manavgatin jokiristeily on yksi niistä kolmesta retkestä, joita meidän omat kittiläläiset oppaamme täällä vetävät, ja jotka ovat meidän lukijamatkalaisten omia reissuja. Näillä retkillä (Manavgat, tiistain kaupunkikierros ja turkkilainen ilta) ei siis ole mukana muita Deturin matkalaisia kuin meitä lukijamatkalaisia.
Lähdimme reissuun retkipysäkiltä, muutaman minuutin kävelymatkan päästä hotellista aamulla puoli yhdeksän aikaan. Sää oli harmaa ja pilvinen, ja epäilytti, tarkenenko, sillä olin lähdössä liikkeelle hellemekossa helteen toivossa. Neuletakki piti kyllä vetää niskaan. Kaksi bussilastillista porukka kuskattiin ensin Konakliin 15 minuutin matkan päähän markkinoille.
Konaklissa meillä oli tunti aikaa kierrellä markkinoita. Myynnissä oli oikeastaan aika samanlaista tavaraa kuin täällä Alanyassakin: vaatteita, käsitöitä, mausteita, hedelmiä ja vihanneksia, laukkuja ja kenkiä ainakin. Markkinoilla päästiin testaamaan myös tinkimistä, jota oppaat ovat meille painottaneet. Turkissa tinkiminen ei ole epäkohteliasta vaan maan tapa, ja niin kuuluu tehdä. Itse ostin rannalle menoa varten pyyhkeen, jonka hinta oli ensin 18 liiraa eli yhdeksän euroa mutta putosi tinkimisen jälkeen 15 liiraan.
Konaklista jatkoimme Manavgat-joelle. Sen vesi on korkean mineraalipitoisuutensa vuoksi ihan smaragdinvihreää. Joelle oli täältä Alanyasta noin tunnin bussimatka. Sitten nousimme laivaan, joka lähti joelle, merta kohti. Meillä Kittilästä tulleilla oli aivan oma laiva käytössämme. Kovan merenkäynnin vuoksi emme päässeet piipahtamaan Välimeren puolella, niin kuin yleensä on tapana.
Pysähdyimme noin tunnin kuluttua paikkaan, jossa joen ja meren välissä on kapea kaistale hiekkarantaa, ja nousimme maihin. Merivesi on täällä varmaan parikymmenasteista, jokivesi oli viileämpää. Meressä oli aika isoja aaltoja, mutta ei enää niin isoja kuin kahtena aikaisempana päivänä. En uskaltanut niin syvälle, että olisin voinut uida, mutta seisoin rannassa aaltojen kasteltavana. Suolaa oli suussa ja silmissäkin.
Olimme hiekkasärkällä puolitoista tuntia. Pidempäänkin olisimme varmasti viihtyneet, sillä aurinkokin tuli esiin pilven takaa ja kylmä tuuli tyyntyi. Sitten söimme laivalla ja lähdimme takaisin päin. Paluumatkan aluksi poikkesimme vielä katsomassa yhtä Turkin suurimmista moskeijoista.
Huomenna on kolmannen lukijamatkalaisten retken vuoro. Menemme Konakliin vanhalle, silkkitien aikaiselle kamelikaravaanien pysähtymispaikalle turkkilaiseen iltaan syömään ja näkemään perinteistä turkkilaista ohjelmaa.
Tänään täällä on muuten nuorten ja urheilun päivä. Näimme kulkueen nuoria, kun menimme Manavgatiin. Presidentti Atatürk julisti päivän vapaaksi nuorille, jotta he voisivat urheilla. Atatürk teki kaudellaan 20-30-luvuilla monta muutakin asiaa, joiden seurauksena Turkki on sellainen kuin on eikä kuten Iran tai Irak.
18. toukokuuta
Kaupunkiin tutustumassa ja hamamissa
Tänä aamuna ennen kymmentä meidät noudettiin hotellilta tervetulotilaisuuteen. Ari ja opasopiskelijat asuvat muuten myös tässä hotellissa. Lähdimme linja-autolla keskustaan päin, ravintolaan, jossa tilaisuus pidettiin.
Tilaisuuden pitivät meidän omat oppaamme Terho, Heidi ja Anne, mutta paikalla oli myös tv:stä tuttuja: Matkaoppaiden Terhi ja Erja ainakin olivat mukana. Terhi lähti meidän Terhon bussilaisten kanssa tilaisuuden jälkeen vielä kaupunkikierrokselle, joka kuului matkan hintaan.
Tilaisuudessa kuultiin ainakin, että Turkki on Arin mielestä maailman paras maa, ja että meidän lukijamatkalaisten on tarkoitus olla täällä Alanyassa mahdollisimman paljon koko porukalla yhdessä. En pane vastaan, sillä mukana on tosi hauskaa sakkia. Läpi käytiin myös kaikkia muita tärkeitä asioita, aurinkoa, terveydenhuoltoa, taksiasioita ja vastaavaa.
Täällä Alanyassa on talvisin 100 000 asukasta, kesällä 300 000. Kaupunki on Taurusvuorten ja Välimeren välissä, joten kovin pahasti ei voi eksyä. Terho kertoi, että Taurusvuorille tulee talvella lunta, mutta tänne kaupunkiin ei koskaan. Kävimme ajelemassa bussilla muun muassa Kale-kukkulalla, missä on vanha linnoitus. Terhon mukaan ensimmäiset kivet sinne pystytettiin jo ennen ajanlaskun alkua, mutta varsinaisesti siellä alkoi tapahtua noin 800 vuotta sitten, kun Aladdin Keykubat valloitti sen. Apuna hän käytti tuhatta vuohta. Hän sitoi vuohien sarviin öljylamput, ja kun ne illan tullen pimeässä rynnistivät linnoitusta kohti, se antautui vihollisen ylivoiman edessä.
Kävimme myös Damlatas-tippukiviluolassa. Siellä oli outo, kostea ilma, joka on hyväksi astmaatikoille, mutta sydänsairaille se ei sovi. Meren muovaama, 15 000 vuotta vanha luola löytyi vuonna 1948, kun satamaa rakennettiin. Sataman paikka siirrettiin löydön jälkeen. Luolassa on aina 22 astetta lämmintä huolimatta ulkoilman lämpötilasta.
Mahtava kokemus oli myös hamam eli turkkilainen kylpylä tai sauna. Suomalaisesta se eroaa siten, että siellä ei heitetä löylyä tai kylvetä, eli oikeastaan kaikin tavoin. Hamamissa on oma puoli miehille ja toinen naisille. Ensin pestään kintaalla pois PALJON ihon päällimmäistä kerrosta (luulin hetken, ettei minulle jää nahkaa ollenkaan). Sitten pestään ja hierotaan vaahdolla, ja lopuksi hierotaan öljyn kanssa. Kovakuntoisia naisia siellä täytyy olla töissä, että jaksavat kuumassa huoneessa tehdä niin fyysistä työtä.
17. toukokuuta 2010
Perillä ollaan!
Ei varmasti voisi paljon kätevämmin ja mukavammin matkustaa kuin hyppäämällä koneeseen kotikentällä ja ulos vasta kohteessa. Tai no, olihan meillä vielä parin tunnin bussimatka edessä Antalyasta tänne Alanyaan. Joka tapauksessa jäi yksi välietappi tekemättä, kun ei tarvinnut vaihtaa konetta Helsingissä.
Koneessa ei ollut monta tyhjää paikkaa. Lähdimme puolisen tuntia aikataulusta myöhässä, mutta perillä olimme ajoissa. Matka meni kaikin puolin hyvin, ja sujuvasti meidät ohjattiin busseihinkin lentoasemalla.
Bussiopas Terho kertoi meille matkan aikana tärkeimpiä asioita Turkista. Terho neuvoi, että kolmesta asiasta pitää huolehtia: vedestä, rahasta ja auringosta, eli siitä, että juo riittävän paljon, saa rahaa oikein takaisin ja käyttää riittäviä suojakertoimia, ettei käräytä nahkaansa, Passia ei kuulemma kannata hukata, sillä uutta joutuu lähtemään henkilökohtaisesti hakemaan Ankarasta, eivätkä opasopiskelijat lähde neuvomaan. Passin paras paikka on hotellihuoneen tallelokerossa.
Kello oli ehkä kuusi illalla, kun pääsimme hotellihuoneisiin. Tänä iltana ei juuri muuta ehdikään kuin käydä jossain syömässä. Huomenaamulla bussi ja opas tulevat hakemaan meitä kello yhdeksältä aamulla, ja lähdemme tervetulotilaisuuteen. Siellä meillle kerrotaan lisää Turkista ja retkistä.
12.5.2010
Luvassa lämpenevää
Näin alkuun ajattelin vähän ennustaa säätä. Ensi viikolla lämpenee huomattavasti. Johonkin tuonne 25 asteen tienoille.
Tämä ennuste koski siis vain meitä, jotka kipuamme maanantaina lentokoneeseen ja liitelemme kohti Alanyaa. Muut voivat lopettaa lukemisen vaikka tähän kohtaan, ennen kuin tulevat liian kateellisiksi.
Olen käynyt Alanyassa kahdesti. Toisen reissun jälkeen olen vannonut monta kertaa, että ei Turkkiin enää koskaan.
Syynä on ollut sää, tarkemmin sanoen lämpö. Molemmilla kerroilla ajankohta on ollut loppukesä, muistaakseni elokuu. Se lienee kuuminta aikaa Turkissa. Kittilän kesään tottuneelle on ollut aivan käsittämättömän kuuma.
Toukokuu on onneksi viileämpi mutta kuitenkin riittävän lämmin. Eikä itse kohteessa ole ollut mitään vikaa. On oikeastaan mukavaa lähteä paikkaan, joka on jo aika tuttu. Toisaalta kaikkea ei kuitenkaan kahdella viikon mittaisella reissulla ole ehtinyt nähdä, ja esimerkiksi hamam on vielä kokematta.
Matkakuume on ollut nousussa jo jonkin aikaa – olen jo parin viikon ajan joutunut tosissani hillitsemään itseni, etten jo ole kaivanut matkalaukkua esiin ja alkanut pakata. Muuton jäljiltä on pitänyt vähän etsiskellä kesävaatteita ja -kenkiä, joita en viime kesänäkään juuri ehtinyt käyttää, kun vietin enimmän osan ajasta talonrakennustyömaalla haalareissa.
Tällä hetkellä Alanyassa on 25 astetta lämmintä ja melkein selkeää. Tämän viikon loppupäähän on luvattu jopa 34 asteen lämpöä. Vaikka komea keli on kyllä Kittilässäkin, seitsemän astetta ja auringonpaiste.
Toivon ensi viikolta kauniita säitä ja aurinkoa, rusketusta, ostoksia, uusia kokemuksia, mukavaa matkaseuraa, hyvää ruokaa ja hienoja maisemia. Enkä epäile hetkeäkään, ettenkö saisi tämän kaiken.
Jos joku sellainen, joka jää kotiin, sattui kuitenkin lukemaan tämän loppuun asti, niin kerronpa vielä tämän: meidän lukijamatkalaisten reissua voi seurata netissä. Pidän nimittäin paikan päältä blogia, jos en ihan joka päivä niin ainakin melkein joka päivä. Blogi löytyy Kittilälehden, Enontekiön Sanomien ja Luoteis-Lapin yhteisiltä nettisivuilta osoitteesta www.tunturi-lapinhuiput.fi.
Päivi Tohmo
